Emil Hemming FIN

Suomalainen tarjosi Suomelle julman uutisen perjantaina. Buffalo Sabresin tuore GM Jarmo Kekäläinen kertoi, ettei aio päästää hyökkääjä Konsta Heleniusta tapaninpäivänä Yhdysvalloissa käynnistyviin nuorten MM-kisoihin. Vaikka tähtisentteri ei ole mukana, Nuorilla Leijonilla on MM-jäillä vahva nippu.

– Vaikea arvioida, onko tämä kovin (U20 MM-kisajoukkue pitkään aikaan), sillä muutkin ovat olleet erittäin hyviä. Tämän joukkueen etu on varmasti se, että 11 pelaajaa oli mukana viime vuonna. Varsinkin viimeisiä paikkoja mietimme paljon roolituksen kautta ja päädyimme näihin valintoihin. Olen erittäin tyytyväinen joukkueeseen, kolmatta vuotta Nuorten Leijonien päävalmentajana toimiva Lauri Mikkola kertoi Ylelle.

Suomi yllätti vuosi sitten positiivisesti etenemällä aina loppuottelun jatkoajalle ennen kuin toisen peräkkäisen MM-kullan napannut Yhdysvallat oli parempi. Nyt edessä ovat jälleen uudet haasteet. Urakka on kova, jos Nuoret Leijonat aikoo edetä taas finaaliin saakka.

Järjestyksessään 50. nuorten MM-kisat pelataan Minnesotan osavaltion St. Paulissa ja Minneapolisissa. B-lohkossa kiekkoilevat Suomen kanssa Tanska, Latvia, kolmissa edellisissä kisoissa mitaleille yltänyt Tshekki sekä varmasti nälkäinen ja vihainen "ikisuosikki" Kanada, joka on jäänyt ilman mitalia kahtena viime vuonna.

Suomi kohtaa alkulohkossa maat samassa järjestyksessä kuin edellä oli lueteltu. Nuoret Leijonat ottaa mittaa Tanskasta tapaninpäivänä, Latviasta sunnuntaina, Tshekistä maanantaina ja Kanadasta uudenvuodenyönä.

– Nuorten kisoissa taitoero kaventuu, mutta tulee paljon muitakin tekijöitä – odotuksia ja paineita. On selkeitä ennakkosuosikkeja peleihin, mutta yleensä ne ovat maalin pelejä. Nöyrin mielin lähdetään ja pyritään pelillisesti parantamaan ja rakentamaan tarinaa, Mikkola sanoi Jääkiekkoliiton verkkosivuilla.

Nuoret Leijonat on leireillyt viime tiistaista lähtien Minnesotan Duluthissa. Suomi kukisti ensimmäisessä harjoitusottelussaan Saksan 7-3. Nuoret Leijonat kohtaa toisessa treenipelissään Yhdysvallat joulun aatonaaton ja aaton välisenä yönä Suomen aikaa.

Suomen leirimiehityksessä on 25 pelaajaa, 14 hyökkääjää, kahdeksan puolustajaa ja kolme maalivahtia. Lopullinen kokoonpano julkaistaan Yhdysvallat-ottelun jälkeen jouluaattona.

– Saadaan kyllä hyvä joukkue, jolla on paljon kokemusta tämän ikäluokan kisoista. Viime vuonna meillä oli useampi sama pelaaja kisajoukkueessa, ja lisäksi nyt on tullut myös uusia pelaajia. Koen, että joukkue tulee olemaan varsin kilpailukykyinen, jolla on realistiset mahdollisuudet mihin vain, Mikkola näki Jääkiekkoliiton sivuilla.

Suomi on jo nimennyt kapteeniston MM-kisoihin. C:tä kantaa rinnassaan puolustaja Aron Kiviharju. Varakapteeneina toimivat hyökkääjät Emil Hemming, Julius Miettinen, Heikki Ruohonen ja Joona Saarelainen.

Hems_37

MM-turnauksen A-lohkon muodostavat Yhdysvallat, Ruotsi, Slovakia, Sveitsi ja Saksa. Kuten aina näissä kisoissa, se todella tärkeä ottelu on pudotuspelivaiheen ensimmäinen mittelö, joka pitkälti määrittelee, oliko turnaus onnistunut vai pettymys. Vaikka sitä ei ehkä ääneen sanota, niin tarkoitus on tietenkin välttää Yhdysvallat ja Ruotsi puolivälierissä.

Nuorten MM-kisat näkyvät Suomessa TV5-kanavalla sekä HBO Max -suoratoistopalvelussa. Loppuottelu pelataan NHL-seura Minnesota Wildin kotiluolassa Grand Casino Arenassa Suomen aikaa loppiaisen aamutunteina 6. tammikuuta.

– Mielestäni on sanomattakin selvää, että MM-kulta on tavoitteemme. Se, miten lähelle viime vuonna pääsimme, kertoo jostakin, Kiviharju totesi Ylelle.

Maalivahdit

Kiekko-Espoon Petteri Rimpinen on jälleen mukana. Hänet valittiin vuosi sitten sekä nuorten MM-turnauksen parhaaksi maalivahdiksi että tähdistökentälliseen. Rimpinen sai viime kesänä myös NHL-varauksen "yli-ikäisenä", kun Los Angeles Kings nappasi hänet NHL Draftissa viidennellä kierroksella.

Sweden v Finland: Semifinals - 2025 IIHF World Junior Championship

Kim Saarinen torjui Suomen tolppien välissä edellä mainitussa Saksa-harjoitusottelussa. HPK:n veskari on yksi Nuorten Leijonien kolmesta pelaajasta, joilla on voimassa oleva NHL-sopimus. Saarinen on Seattle Krakenin varaus kesältä 2024.

Patrik Kerkola jäi ilman NHL-varausta viime kesänä. Tulevat viikot näyttävät, saako KalPan maalivahti vastuuta nuorten MM-kisoissa, mutta hän varmasti toivoo tekevänsä ensi kesänä "rimpiset" eli kuittaavansa NHL-varauksen vuoden myöhässä.

Puolustajat

Kiviharju oli vuosi sitten nuorten MM-kisoissa Suomen kapteeni ja jääaikakuningas. Hän kipparoi Nuoria Leijonia myös tulevassa turnauksessa, ja vastuutakin tullee jälleen valtavasti. Huikein tarinahan tietenkin olisi, jos Wildin varaama Kiviharju johtaisi Nuoret Leijonat MM-kultaan mahdollisessa tulevassa kotihallissaan.

Viime vuoden joukkueen puolustajista mukana ovat myös Mitja Jokinen, Daniel Nieminen ja Veeti Väisänen. Jokinen ja Nieminen muodostivat tuolloin Nuorten Leijonien luotettavan kakkospakkiparin. Väisänen on puolestaan kerännyt sen jälkeen vuoden lisää kokemusta WHL-junioriliigan huippujoukkueisiin lukeutuvassa Medicine Hat Tigersissa.

Ensimmäisiin nuorten MM-kisoihinsa lähtevä Lasse Boelius oli viime kesän NHL Draftissa ensimmäisenä varattu suomalaispelaaja. Nyt mukana on Juho Piiparinen, joka saattaa olla ensimmäisenä huudettava sinivalkoinen lupaus ensi kesän varaustilaisuudessa. Nuorten Leijonien leiriryhmän pakkikaluston täydentävät Niklas Nykyri ja Arttu Välilä.

Hyökkääjät

Hyökkäyksessä Suomen syömähampaiksi odotetaan Everett Silvertipsin Miettistä ja Matias Vanhasta, jotka ovat tehneet huikeaa jälkeä WHL:ssä tällä kaudella. Varaamaton Vanhanen johtaa WHL:n syöttöpörssiä ja on pistepörssissäkin kärkisijoilla. Seattlen NHL-sopimuspelaaja Miettinen ei ole ketjukaveriaan juurikaan jäljessä.

Dallas Starsin sopimuspelaaja Hemming lähtee jo kolmansiin U20 MM-kisoihinsa. Hän aloitti kuluvan kauden AHL:ssä, mutta palasi OHL:n Barrie Coltsiin, jossa jälki on ollut vakuuttavaa. Hemming on saalistanut 17 ottelussaan 8+20=28 pistettä.

– Emil on kookas, nopea, taitava ja tykkää taistella. Hän on vienyt joukkueemme uudelle tasolle paluunsa jälkeen. Olen vakuuttunut, että hänellä on samanlainen vaikutus Suomen joukkueeseen turnauksessa, Barrien päävalmentaja Dylan Smoskowitz hehkutti seuran verkkosivuilla.

Pohjois-Amerikassa pelaavista hyökkääjistä mukana ovat myös OHL:ssä kiekkoilevat Jasper Kuhta ja Onni Kalto sekä Yhdysvaltojen yliopistosarjassa vaikuttava Ruohonen. Varsinkin Ottawa 67'sin Kuhta on takonut hyviä tehoja: 17+13=30 pistettä 32 ottelussa.

– Tuntuu, että olen pelannut hyvin kauden alusta lähtien. Haluan löytää roolini (Suomen) joukkueesta ja olla paras versio itsestäni auttaakseni joukkuetta, Kuhta sanoi Ottawan verkkosivuilla.

Hyökkäyskalustoon kuuluvat myös KalPan Saarelainen, HPK:n Roope Vesterinen, Lukon Atte Joki ja Leo Tuuva, Ruotsissa pelaava Max Westergård sekä TPS:n Aatos Koivu ja Kasper Pikkarainen. Koivu oli lähellä kisakonetta jo vuosi sitten. Pikkaraisella viime kausi meni puolestaan lähes kokonaan pilalle loukkaantumisen takia.

Ja sitten on vielä erittäin mielenkiintoinen tapaus eli joukkueen nuorin pelaaja Oliver Suvanto. Tapparan lupausta pidetään yhtenä ensi kesän NHL Draftin parhaista senttereistä. Suvanto kilpailee lisäksi Tappara-joukkuekaverinsa Piiparisen kanssa varausikäluokan parhaan suomalaisen tittelistä.

Suomen MM-leiriryhmä

Maalivahdit:
Patrik Kerkola, KalPa
Petteri Rimpinen, Kiekko-Espoo (NHL-varaus: Los Angeles Kings) *
Kim Saarinen, HPK (Seattle Kraken) *

Puolustajat:
Lasse Boelius, Ässät (Anaheim Ducks)
Mitja Jokinen, TPS *
Aron Kiviharju, HIFK (Minnesota Wild) *
Daniel Nieminen, Pelicans (Nashville Predators) *
Niklas Nykyri, HIFK
Juho Piiparinen, Tappara
Veeti Väisänen, Medicine Hat Tigers WHL (Utah Mammoth) *
Arttu Välilä, Lukko

Hyökkääjät:
Emil Hemming, Barrie Colts OHL (Dallas Stars) *
Atte Joki, Lukko (Dallas Stars)
Onni Kalto, Oshawa Generals OHL
Aatos Koivu, TPS (Montreal Canadiens)
Jasper Kuhta, Ottawa 67's OHL
Julius Miettinen, Everett Silvertips WHL (Seattle Kraken) *
Kasper Pikkarainen, TPS (New Jersey Devils)
Heikki Ruohonen, Harvard Crimson NCAA (Philadelphia Flyers) *
Joona Saarelainen, KalPa (Tampa Bay Lightning) *
Oliver Suvanto, Tappara
Leo Tuuva, Lukko
Matias Vanhanen, Everett Silvertips WHL
Roope Vesterinen, HPK *
Max Westergård, Frölunda SHL (Philadelphia Flyers)

* = oli mukana vuosi sitten U20 MM-kisoissa

Aiheeseen liittyvä sisältö